Jäin miettimään aivan perusjuttuja siitä kenelle asioita tehdään ja miksi. Projektipäällikkönä sitä tietysti miettii kohderyhmää, sen tarpeita ja tapoja toteuttaa ne. Asiakasprofiilit ovat tuttuja, omista asiakkaista, ikäihmisistäkin niitä löytyy useita. Tyypillisin lienee “Ritva”, 75v., aktiivinen, hyväkuntoinen eläkeläinen, joka on monessa mukana. Hän asuu pienellä paikkakunnalla, on mukana eläkeläisjärjestössä, Martoissa, ja sydänyhdistyksessä, tekee vapaaehtoistoimintaa ja harrastaa aktiivisesti käsitöitä. Ritva ei ole paljoa kouluja käynyt, mutta on sydämeltään sivistynyt ja positiivinen ihminen.

Profiili ei kuitenkaan avaa syitä. Lucy Shorrocksin mukaan kohderyhmä motivoituu hakeutumaan toimintaan tarpeittensa kautta. Sosiaalinen kohderyhmä etsii toimintaa, jota voi jakaa ystäviensä kanssa. Intellektuelli kohderyhmä etsii haastetta, ajattelemisen aihetta, oppimisen kohdetta. Tunneperäinen kohderyhmä etsii terapiaa, joka uudistaa. Hengellinen kohderyhmä etsii muutosta tai jopa transendenttistä kokemusta. Kaikki tarpeet ja kohderyhmät ovat nähtävissä omassa Elämää käsillä-projektissani.

Ehkäpä tarveperäiset kohderyhmät ovatkin “heimoja”, samanhenkisiä ihmisiä, joita sitovat yhteen samat asiat iästä ja sukupuolesta välittämättä. Kun tarve tiedetään, sille osataan tarjota ja markkinoida oikein. Tai jos halutaan laajentaa kohderyhmää, sisältöä ja viestiä on muutettava sen mukaisesti.

Asia ei tietysti ole aivan näinkään yksinkertainen. Vaikka tarve olisi totta, mikä laukaisee “ostopäätöksen”?  Mitä kulttuurinjohtaminen voisi oppia syistä tarpeiden takana? Miten hienosyisiin taustaoletuksiin edes kannattaa mennä?

Kahdeksan ostopäätöstä laukaisevaa tekijää on kuvailtu artikkelissa Deborah Stone How to attract audiences: radical rethink Tällä kertaa en mene siihen, jään vain pohtimaan.